Goal:  Emmi´s refereeing at school
Weather: Sunny

Meidän joukkueessa on useampia liikunnanopettajia. Sonia, joka kuuluu Englannin maajoukkueeseen on yksi niistä. Sunnuntain pelissä, joku astui liian terävillä napeilla sen polven päälle ja teki aika kamalan viiltohaavan (ymmärrän nyt todella hyvin miksi tuomareiden pitää tarkistaa napit), jonka vuoksi se tarvitsi tuuraajaa tuomaroimaan sen koulun peliä. Emmi lupautui hommaan ja minä lähdin ihan mielenkiinnosta katsomaan, mitä koulurugby käytännössä on, kun kerran siihen liittyen tein gradunikin :)
Koulu, jonka nimeä en nyt muista, oli melko iso. Mikäli oikein ymmärsin, niin koulussa on toistatuhatta oppilasta, jotka olivat ikähaarukaltaan alakoulusta lukioon. Kävimme liikunnanopettajien huoneessa juomassa teetä ja oli aika hauskaa kun jutut ja ympäristö oli aivan samanlaiset kuin suomessakin. Tosin hyllyssä olevat kansiot oli nimetty esim. cricet, netball, rugby, field hockey, toisin kuin suomessa. Pojat, jotka pelasivat, olivat 14-vuotiaita. Peli oli hieman hämmentävää, kun koko- ja voimaerot olivat aika isoja, mutta tosi hyvin pienimmätkin saivat alas poikia, jotka olivat kaksi kertaa niiden pituisia. Aika hurjan näköistä peli kyllä kieltämättä koulupeliksi oli. Emmi sai ihan hyvän palkan tuomaroinnista, joka me käytiin heti kuluttamassa ensimmäisessä intialaisessa ravintolassa. Voi voi.