Goal: go to run
Weather: sunny and warm
Feelings: ?

Eilisen pelin jälkeen on hieman mielenkiintoinen olotila. Oli mukava päästä pelaamaan ja näyttämään edes vähän mitä osaa, mutta toisaalta on aika turhauttavaa kun olisi halunnut pelata enemmän. Toisaalta on hyvä muistaa, että tämä on juuri sitä mitä halusin, kilpailua ja haastetta, mutta on se silti vaikeaa. Ehkä eniten juuri siksi, että eilisen pelin jälkeen uskon, että tasollisesti pärjäämme ja voisimme ihan hyvin olla aloituskokoonpanossa.  Pitäisi vaan pystyä tekemään omaa parastaan treeneissä ja näyttämään omaa osaamistaan, jotta saisi peliaikaa ja pystyisi vielä paremmin näyttämään mihin pystyy. Treeneissä oman osaamisen esilletuominen on kuitenkin aika haastavaa, koska on game season ja treenit on aika taktisia.
Kuitenkin tänään on lenkkipäivä.  Kaunis ilma ja uudet maastot, ei hullumpaa.